Vanhenemisen sietämätön keveys

Aina seurustellu aina jätetty - Un podcast de PM

Catégories:

Siinä missä Suurlähettiläät lurautti anno Domini -95 kuka voisi kellot seisauttaa, niin vässykät kyselevät tänään, että mihin se Casio matkan varrella katosi. Tiistait muuttuu huomaamatta perjantaiksi ja aika siinä välissä katoaa keskiluokkaisen muistin tavoittamattomiin. Ajanjuoksun kiihtyessä elämää eteenpäin vievät askeleet tuntuvat kevyiltä, mutta samalla pitäisi pystyä merkityksellisiin urotekoihin, joita joko kaikki vertaiset tuntuvat päivittäin tekevän tai viimeistään se puolituntematon vaikuttaja, jonka luovia sisustusratkaisuja ja seikkailuhenkistä perhe-elämää tuli joskus toimiston tylsyydessä kateellisena selattua. Studiossa jokunen lipuu eteenpäin keskellä kriisiä, kun taas toisella elämän eri osa-alueet on vihdoin saatu synkronoitua tavalla, josta Nokian käyttöjärjestelmäinsinöörikin olisi voinut ottaa oppia 2010-luvulle tultaessa. Yksi on vuorostaan lähdössä Espooseen ja Tuottaja K mutisee jotain aina silloin, kun nyt sattuu jakson edetessä olemaan tolpillaan. Vähintään yhtä ristiriitaiset tunnelmat on kuuntelijoiden keskuudessa, jossa osa haluaa ja tarvitsee koko skeidan nyt ennen kuin 28-vuotiaana kaikki on liian myöhäistä. Osa sen kuin katselee peruutuspeilistä historiaan ja ihmettelee, että kaikesta sitä aikoinaan kriisin kuin kriisin saikin aikaiseksi, kun tosiasiassa tilanne on tukevasti hanskassa. Vaikeahan näitä tienhaaroja on keskenään verrata, mutta ajatuksia se tuntui herättävän jokaisella, joka viikon ohjelmaan sattui osaa ottamaan.

Visit the podcast's native language site