Valtionpää Francisco Franco

12 diktaattoria - Un podcast de Yle Areena

Catégories:

Kenraali Francisco Franco, Espanjan generalissimo vuodesta 1939 vuoteen 1975, on tietyllä tavalla unohdettu tyranni, sillä hänen tekonsa jäävät Adolf Hitlerin ja Josif Stalinin varjoon. Hän kuitenkin oli yksi historian todellisista hirviöistä. Tämä fasistinen sotaherra pääsi Hitlerin avittamana valtaan 1930-luvulla julman sisällissodan kautta ja jatkoi Espanjan siviiliväestön terrorisointia kuolemaansa asti. 34-vuotiaana Francosta tuli Euroopan nuorin kenraali. Omiin kätösiin Franco otti sitten Espanjan sisällissodan puhdistukset ja ne hän teki perusteellisesti. Jopa 500 000 henkilöä kuoli. Francon vastustajat olivat enimmäkseen vasemmistolaisia, mutta myös älykköjä, ateisteja ja sotilashenkilöitä. Niitä, joita ei heti tapettu, vainottiin. Kidutus ja sotilastuomioistuinten sanelemat teloitukset olivat 1960-luvulle asti yleisiä. Toisen maailmansodan jälkeen Franco teki Espanjasta kuningaskunnan mutta ei nimennyt kuningasta. Franco kyllä pukeutui kuninkaalliseen univormuun, asui kuninkaan palatsissa ja eli muutenkin kuin kuningas ja piti vallan itsellään. Franco painatti naamansa rahoihin ja postimerkkeihin sekä käytti arvonimissään kuninkaallista lisämäärettä, Jumalan armosta. Franco toimi ikään kuin sijaishallitsijana. Mitä suotta kiirehtiä kuninkaan nimittämistä jos on diktaattori. Francon Espanjassa kaikki demokratia lakkautettiin ja kritiikin esittämistä pidettiin maanpetoksena. Lakot ja kilpailevat poliittiset puolueet kiellettiin ja parlamentti oli pelkkä valtaapitävien nukketalo. Länsimaille Franco kertoi, että Espanjassa oli orgaaninen demokratia ja se selitys kelpasi, koska siihen kuului kommunismin vastustaminen. Francon aikakaudella mikään ei liikkunut: avioliitot olivat ikuisia, työpaikat pysyviä, yritykset eivät voineet mennä konkurssiin eivätkä asuntojen vuokrat nousta. Franco kannatti myös naisen perinteistä roolia synnyttäjänä ja kotiäitinä. Espanjassa kiellettiin niin homoseksuaalisuus kuin aborttikin. Ehkäisyvälineet tulivat luvallisiksi vasta Francon kuoleman jälkeen. Eräs Francon ajan kuvottavista julmuuksista oli, että vastikään synnyttäneiltä varastettiin suunnitelmallisesti vauvoja noin viidenkymmenen vuoden ajan. Vauvat myytiin kovaa korvausta vastaan lapsettomille pareille. Varastettujen ja myytyjen vauvojen määrästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta arvaukset asettuvat 300 000 lapsen tuntumaan. Francon valtakauden vainajia etsitään yhä joukkohaudoista vapaaehtoisvoimin. Ihmisoikeusjärjestöt ja YK ovat toistuvasti vaatineet Espanjaa selvittämään Francon ajan rikoksia tehokkaammin. Espanjassa Francon patsaat on poistettu, kadut nimetty uudelleen, ja lopulta vuonna 2007 Francon valtakauden positiivinen muisteleminenkin kiellettiin lailla. Kauheita rikoksia ympäröi kuitenkin yhä hiljaisuus, kertoo tietokirjailija, filosofi Leif Sundström. Toimittajana Raimo Tyykiluoto. Kuva: Wikimedia

Visit the podcast's native language site