Suuri ruorimies Mao Zedong

12 diktaattoria - Un podcast de Yle Areena

Catégories:

Mao Zedong oli diktaattori, jonka julmuus, itsekeskeisyys, utopistinen radikalismi, täydellinen ihmiselämän ja ihmisten kärsimysten halveksunta sekä suuruudenhullut suunnitelmat johtivat yli 40 miljoonan kiinalaisen kuolemaan. Mao oli synnynnäinen manipuloija ja häikäilemätön vallan tavoittelija. Hän nautti kiduttaessaan omia puoluetovereitaan, teloittaessaan ja antaessaan miljoonien kuolla nälkään. Hän oli valmis vaikka ydinsotaan edistääkseen omia marxilais-stalinistisia maolais-näkemyksiään suurvalta Kiinasta, jota hän johtaisi henkilökulttinsa avulla. Mao Zedong toimi Kiinan kansantasavallan puhemiehenä 27 vuotta eli vuodesta 1949 kuolemaansa eli vuoteen 1976 asti. Hän onnistui kohahduttamaan monin eri tavoin ja keveimmästä päästä oli se, että Mao kielsi vuonna 1968 Sound of Music-musikaalin, kuvaten sitä ”Räikeäksi esimerkiksi länsimaisesta pornografiasta” Kovemmasta päästä ovat sitten ne puheet, joiden mukaan Mao Zedong kannusti puna-armeijan sotilaita syömään vihollistensa lihaa, mikä osoittaisi heidän olevan täysin luokkatietoisia. Mao oli myös urheilumies, sillä vuonna 1956 puhemies Maon liikunta- ja kulttuurikomitea hyväksyi uuden yleisurheilulajin käsikranaatin heiton, jonka tarpeellista taitoa hän perusteli mm. sitaattikokoelmassaan ”Pieni punainen kirja” Tämä entinen sissipäällikkö ja oopiumsodan julma suitsija lanseerasi sanonnan ”Antaa kaikkien kukkien kukkia” Mao ymmärsi myös suhteellisuusteoriaa ja laski, että talonpoikija ja maatyöläisiä oli paljon ja heidät oli saatava muutoksen etujoukkoihin, niinpä Mao teki heistä tiedemiehiä, kun taas tiedemiehistä ja professoreista, joita oli huomattavasti paljon vähemmän, Mao teki maanviljelijöitä. Tälle katastrofille annettiin nimeksi Suuri harppaus 1958 - 1960. Mao rakensi itselleen henkilökultin, johon kuului, että yli 90 prosenttia kiinalaisista käytti puhemies Mao Zedongia esittäviä rintamerkkejä. Rintamerkkejä on laskettu tuotetun 2,5 - 5 miljardia kappaletta. Niitä nähtiin aikanaan myös avaramielisten suomalaispoliitikkojen rinnuksilla. Kiinan armeija marssi Maon vatsan tahtiin, sillä Maon vatsan toiminta oli päivittäinen puheenaihe Kiinan hallituksen korkeimmalla tasolla. Mao uskoi myös siihen että hän voisi pidentää elinikäänsä lisäämällä seksipartnereittensa määrää, niinpä hänelle tuotiin koko ajan alastomia nuoria naisia. Suuren Ruorimiehen Mao Zedongin aikakautta arvioi populismia tutkinut Israelin Ystävät ry:n toiminnanjohtaja ja Shalom-lehden päätoimittaja Ilkka Vakkuri. Toimittajana Raimo Tyykiluoto. Kuva: RoleX Dela Pena, EPA

Visit the podcast's native language site